Helen

Helenin yritysmyynti kohtaa uuden energia-aikakauden pelikirjan avulla

29.8.2022

Jaa somessa

Päivitimme Helenin Yritysmyynnin pelikirjan sisällön yhdessä myynnin henkilöstön ja johdon kanssa. Nyt yhteiset pelisäännöt auttavat myynnin kohdentamisessa, yksittäisissä työvaiheissa ja kulkemaan kohti yhteisiä tavoitteita.

Mikä on myynnin pelikirja?

Myynnin pelikirjaan kootaan yrityksen myynnin yhteiset toimintatavat, tekniikat ja taktiikat, kun ne on ensin määritelty ja yhdessä hyväksi todettu. Pelikirjan sisältöä on tärkeää pitää yllä ja päivittää esimerkiksi silloin, kun yrityksen toiminta on muuttunut olennaisesti. 

Myynnin pelikirja on olennainen opas myös uuden myyjän perehdyttämisessä, sillä se kaikkien yksityiskohtien lisäksi yleensä kertoo yrityksen vision, mission ja strategian eli mitä, miksi ja miten työtä yrityksessä tehdään. Näin se luo ja vahvistaa myynti-identiteettiä.

Helenin Yritysmyynnin pelikirja päivitettiin yhdessä tekemällä

Energiayhtiö Helenin yritysmyynnissä huomattiin tarve pelikirjan päivitykselle keväällä 2020. Myynnin toimintamalli oli markkinoiden muuttumisen ja innovatiivisen tuotevalikoiman myötä muuttunut ja oli tarve rekrytoida uusia myyjiä. Etenkin uusiutuvien energialähteiden ja innovaatioiden kuten aurinkovoiman ja sähköautojen latauspisteiden käytön lisääminen auttaa Heleniä osaltaan kulkemaan kohti tavoitteellista tulevaisuutta.

Aloitimme päivitystyön koostamalla heleniläisistä työryhmän, jossa oli edustettuna eri alojen osaamista ja eri ikäistä kokemusta. Ryhmän kanssa keskustellen selvitimme, miltä osin yritysmyynnin toimintatavat säilytetään tai on hyvä päivittää.

Keräsimme sisältöä myös erillisten haastattelujen avulla: kuvansimme myynnin nykyiset ja hyvin toimivat tavat, jotka siirrettiin yhdeksi toimintatavaksi pelikirjaan.

Työpajojen ja haastattelujen sisällöt koostimme ymmärrettäväksi tekstiksi ja veimme ne erillisiin Helenin johdon päätöshetkiin, joiden tuloksena syntyivät lopulliset myynnin toimintatapojen kuvaukset pelikirjaan. 

Valmista noin neljässä kuukaudessa

Huhtikuussa aloitettu projekti saatiin sisällön osalta pakettiin juhannukseen mennessä, jonka jälkeen alkoi painettavan pelikirjan taittotyö Kasvu Partnersilla. Yritysmyynnin pelikirja edistyi näppärästi muiden kesälomien aikana, ja myyntitiimi sai painotuoreen kirjan uuden myyntikauden kick-offiinsa elokuussa. 

Projekti toteutettiin lähes 100% etänä: lopullinen katselmus voitiin elokuussa pitää jo kasvotusten kun tilanne sen salli.

Valmiin Yritysmyynnin pelikirjan avulla Helenin myyntitiimi kontaktoi nyt harkittuja asiakasryhmiä ja auttaa asiakkaita kulkemaan kohti uutta puhtaampaa energia-aikakautta.

”Kasvu Partnersin lähestymistapa oli tehokas: he saivat luotua innovatiivisen ilmapiirin sekä sitoutettua myyntihenkilöitä pelikirjan tekemiseen, mikä yleensä ei helppoa.

Pelikirja vahvistaa myynnin identiteettiä. Se auttaa kohdistamaan tekemisiämme eri asiakassegmenteissä ja uusia myyntihenkilöitä omaksumaan heleniläisen myyntimallin tekniikoineen ja tekemisineen. Samalla se helpottaa sisäistä kommunikointia eri yksiköiden henkilöstön rooleista asiakasrajapinnassa.”

Jyrki Eurén
Yritysmyynnin vetäjä, Helen

Lue lisää