Tehtävämme on rakentaa tavallisista ihmisistä voittavia joukkueita

Roller derby -joukkueen tiimihenkeä

Toisinaan keskiarvoja ja keskivertoa katsotaan ylen. Ne ovat jotain, mikä on olemassa, mutta itse en siihen kuulu. Kukaan ei halua olla tavallinen. Silti suurin osa meistä kuuluu siihen suureen enemmistöön, maija- ja mattimeikäläisiin, joilla on omat luonteenpiirteet mutta kuitenkin paljon yhteistä.

Me Kasvu Partnersilla haluamme olla tavallisten puolella, sillä heistä kaikki yritykset koostuvat. Kukaan ei pärjää yksin. Yhdessä, juuri sellaisina persoonallisina taviksina kuin meidät on tänne luotu, saamme aikaan enemmän. Meidän tehtävämme on rakentaa tavallisista ihmisistä voittava myyntijoukkue.

Ennen sitä täytyy myynnin myyttiset ja väärät oletukset sekä itsepetokset purkaa atomeiksi. Myynti kuvitellaan fiilislajiksi ja yksilöurheiluksi. Enemmistö myyjistä epäonnistuu useammin kuin onnistuu, eivätkä he edes tiedä miksi. Se on kestämätön tilanne, joka johtuu siitä, ettei yrityksen myyntiä ole suunniteltu. Moni myyntiorganisaatio on valettu huippumyyjien varaan.

Se on matemaattisesti hölmöä. Muutama myyjä voi takoa kovia lukuja, mutta se ei vaikuta merkittävästi myynnin keskiarvoon. Mikäli yritys haluaa menestyä, sen tulisi keskittyä enemmistöön eli meihin tavallisiin tyyppeihin.

Myynnin johtaminen on keskiarvojen siirtämistä. Kun massassa alkaa tapahtua ja koko porukalle luodaan yhteiset ja mitattavat toimintatavat, yrityksestä tulee pitkäkestoisesti menestyvä joukkue. Sellainen joukkue kestää kausivaihtelut ja huonot päivät. Sellaisessa joukkueessa jokainen kasvaa omaan mittaansa, koska yksilöllä on joukkueen ja sen kulttuurin tuki. Ja mikä parasta, jokainen kokee olevansa osallisena jotain suurempaa päämäärää.

Voimmeko rakentaa teidän yritykseenne voittavan myyntijoukkueen? Jutellaan!

Kasvu Partners
09.11.2020

Lue lisää

Copyright Kasvu Partners Helsinki Oy 2021 – Kaikki oikeudet pidätetään