Foodora

Foodoran myyntiin tuottavuutta hyvin rakennetulla perehdytyksellä

4.11.2022

Jaa somessa

Foodora on pohjoismaiden suurin ravintoloiden, päivittäistavarakauppojen ja muiden vähittäiskauppojen kuljetuspalvelu. Foodoran emoyhtiö Delivery Hero on saksalainen monikansallinen online-ruoan toimituspalvelu, joka sijaitsee Berliinissä, Saksassa.

Osana yhtiön Suomen kasvustrategiaa Foodoran johto teetti myyjän työhön ja myyjien johtamiseen tarkoitetun perehdytysohjelman ja sen toteuttamista tukevat perehdytysmateriaalit. Foodoran liiketoiminnan kasvu perustuu tehokkaaseen ja laadukkaaseen myyjien perehdyttämiseen. Hyvin perehdytetyt myyjät ovat sekä tyytyväisempiä työntekijöitä että tuottavampia Foodoralle. Kasvu Partners toimi Foodoran kumppanina perehdytysohjelman suunnittelussa ja perehdytysmateriaalien tuottamisessa.

”Kasvun lähestymistapa on pragmaattinen: pohjalle rakennetaan vahva koneisto, jonka avulla vaikutetaan arkeen. Ulkoistettu laadukas myynnin kehitysyksikkö on mielestäni hyvä lisäresurssi rajallisen oman kapasiteetin rinnalle.” kertoo Foodora Finland Oy:n kaupallinen johtaja Einar Toivonen.

Foodora Finland Oy

(2021)
Liikevaihto 175,7 miljoonaa euroa
Henkilöstö 158

Lue lisää